shami1kemi1

joined 1 year ago
[–] shami1kemi1@sopuli.xyz 2 points 1 week ago (1 children)

Vaikuttaa siltä, että mun melkein puoli vuotta sitten tekemä ennustus käynee toteen.

Mä voisin melkein jo luvata, että joku sälli tullaan nakittamaan tämän korjaamiseen ja se tulee käyttämään liukulukuja, koska se on nopea fiksi tälle. Ja sekös tulee aiheuttamaan harmaita hiuksia finanssiohjelmiston kanssa. Onneksi ei tarvitse omassa työssä kikkailla rahan kanssa.

[–] shami1kemi1@sopuli.xyz 2 points 1 week ago

Ongelmat ja taantumat tässä kohtaa johtuvat vahvasti maailmantalouden suhdanteista, ennemmin kuin minkään Suomen hallituksen tekemisistä. Se, että joku syyttää tyyliin Marinia tai kommunisteja tarkoittaa vaan, että he ovat väärässä. Suomi on kuitenkin vahvasti vientivetoinen talous, ja kun maailmalla on sattunut kaikenlaista viime aikoina, niin siinä sitten on aika vaikea minkään hallituksen tehdä mitään muuta kuin yrittää pärjätä. Se, että miten ne sen pyrkii tekemään on tietysti ihan relevantti juttu, mutta aika pitkälti tässä mennään ihan ulkoisten voimien mukana.

Joka tapauksessa, pitänee varmaan katsoa mitä sitten tuolla syssymmällä tapahtuu budjettiriihessä. Ei siinä, onhan jotkin näistä esitetyistä budjettimuutoksista ihan hyviäkin, kuten esimerkiksi tuo kirkon osuus. Tietysti samalla olisi hyvä, että kirkkoa erotettaisiin vahvemmin valtiosta, mutta koska PS ja KD ovat hallituksessa, niin se ei varmaankaan toteudu tässä ihan heti. Noh, lastenkengissä.

Tietysti esimerkiksi tuo asumistuen kuntaryhmien muuttelu voi hyvinkin tehdä kipeää. Mutta saapi nähdä että mitä siitä tulee.

[–] shami1kemi1@sopuli.xyz 4 points 1 week ago

Esityksessä kirkolta leikataan 20 miljoonaa euroa valtion rahoituksesta.

Tämä on hyvä asia. Ei ole valtion asia rahoittaa kirkkoa, varsinkin jos kyseinen valtio on nimellisesti sekulaarinen.

Purra ehdottaa toisen asteen opintojen materiaalien säilyvän maksuttomina.

Se nyt vielä puuttuisi, että ne pistettäisiin takaisin maksullisiksi, nyt kun toinen aste on pakollinen.

Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) ensi vuoden budjettiehdotus on 88,1 miljardia euroa ja se on 12,2 miljardia euroa alijäämäinen. [...] Purra sanoo, että ilman säästöjä alijäämä olisi vajaat 16 miljardia euroa.

Tämä on tietysti tässä se isoin juttu. Tässä on muistettava, että Purra ei ole ekonomisti, ja vaikka häntä ohjataankin asian osalta valtionvarainministeriössä, hän on silti vastuussa tästä.

[–] shami1kemi1@sopuli.xyz 7 points 3 weeks ago

Toistan itseäni, kun sanon tämän, mutta...

Русский шпион, иди нахуй!

On tietysti mahdollista, että kyseessä olisi voinut olla vaikka joku 5G-hörhö, mutta jotenkin en jaksa uskoa, että nekään kovin usein jaksavat mennä tetsaamaan mettään puhelinmastoja kaatamaan. Alumiinifolio 5G-säteilyä vastaan on paljon kustannustehokkaampaa eikä vaadi niin paljoa vaivaa! Joten epäilen että tässä on ~~keltainen valtio~~ Venäjä yrittämässä taas vähän probata, kuten tuossa noin kuukausi takaperin vesilaitosten kohdalla.

 

Sinne meni. Tässä alkaa ihan oikeasti näyttää, ettei kunnollisia parannusta saada Turun ja Helsingin välille.

Toivottavasti tästä kuitenkin saataisiin lähijuna-ainesta, niin ei menisi ihan hukkaan tämä.

Ristipostattu täältä: https://sopuli.xyz/post/15154449

 

Sinne meni. Tässä alkaa ihan oikeasti näyttää, ettei kunnollisia parannusta saada Turun ja Helsingin välille.

Toivottavasti tästä kuitenkin saataisiin lähijuna-ainesta, niin ei menisi ihan hukkaan tämä.

[–] shami1kemi1@sopuli.xyz 9 points 1 month ago (3 children)

Tämä on ollut valitettava siirtymä Suomen poliittisella kentällä, ja itse esim. en voi enää nähdä itseäni Kokoomuksen kannattajana. Puolueessa on selkeästi käynyt silviissiin, että arvoliberaalit arvot ovat marginalisoituneet, kun puolue on yrittänyt kaikin keinoin estää reaktionäärisempien ihmisten luisun persuihin.

Ottaa kyllä kieltämättä aivoon. Olen käytännössä aina äänestänyt joko piraatteja tai liberaalipuoluetta, mutta en voi enää edes sanoa kannattavani kokoomusta ns. "isoista puolueista". Arvot eivät enää täsmää. Alkaa ihan oikeasti vaikuttaa siltä, että poliittinen koti isoista puolueista olisi joko vihreät tai RKP, ja molemmilla on omat ongelmansa. Mutta siitä huolimatta ne vaikuttavat olevan nykyään parhaat (ja ehkäpä ainoat) isot puolueet, jossa voi tuntea olonsa hyväksi liberaalina ja näin esimerkiksi vahvasti NATO- ja EU-myönteisenä henkilönä.

Iso ongelma on tietysti D'Hondtin järjestelmä, joka antaa suunnattoman edun suurille puolueille pienpuolueiden kustannuksella. Siinä tietysti estyy kaiken maailman hörhöt kristallipuolueesta SKP:hen, mutta se samalla estää esimerkiksi liberaalipuoluetta tai piraatteja kunnolla haastamasta puolueita, jotka jo ovat isoja.


Tästäpä tuli taas seinä tekstiä. Mutta noh, politiikka on lähellä sydäntä, ja tämä kokoomuksen Suuri harppaus on aihe, joka ärsyttää sen verran, että siitä on hyvä saada välillä puhuakkin. Poliittinen kodittomuus ei ole mukavaa...

[–] shami1kemi1@sopuli.xyz 3 points 1 month ago

joko mun editti ei vielä näy Sopulin puolella tai sitten sisälukutaidossa on paikattavaa – tässä ny vielä lainaus:

Ei näkynyt siinä kohtaa. Federaatiossa menee oma aikansa.

En nyt oikein tiedä, että mitä tässä tarvitsee enempää sanoa. Olen samaa mieltä, että tuomioistuimen tuomio oli huono, ja sanoinkin tämän alilangan ensimmäisessä viestissä, että Rydman on henkilö, jolle ei ääntä kannata antaa. Joten… ei kai tässä enää muuta?

[–] shami1kemi1@sopuli.xyz 2 points 1 month ago (2 children)

Mitä helvettiä tuo on oikein tarkoittavinaan?

Sitä helvettiä, että ei kannata alkaa haikailemaan omankädenoikeutta vain sen takia, että yksi pedofiili pääsi kun koira veräjästä. Vai mitä aattelit, pitäisikö tässä pistää kiinni koko oikeuslaitos sen takia, että tekivät huonon päätöksen?

[–] shami1kemi1@sopuli.xyz 4 points 1 month ago* (last edited 1 month ago) (4 children)

Ei siinä mitään vasemmiston ajojahtia tarvitse syyttää, kun oikeudenkäynnissä on jo todettu, että ei ole tarpeeksi todistusaineistoa tuomioon.

Meillä on oikeuslaitos ihan sitä varten, että ihmiset eivät tee stokaattista terroria puukottamalla ihmisiä kurkkuun Internetin välityksellä. Ja länsimaisen oikeuskäytännön perustana on, että ihminen on syytön kunnes toisin todistetaan.

Eli oikea taho valitukselle ei ole "oikeisto" vaan oikeuslaitos.

EDIT: Niin, tämä ei tosiaankaan tarkoita etteikö Rydman olisi hyypiö jota ei tulisi äänestää, sillä tässä on kyseessä käytös, jota ei voi hyväksyä. Ainoa, mitä se tarkoittaa on se, että häntä ei ole tuomittu. Sitä voi samalla olla tukematta moraalitonta käytöstä ja myös kunnioittaa länsimaista oikeuskäytäntöä.

 

Voi Alex, Alex.

Arvon tasavallan presidentillä on ihan hyvä idea tässä, mutta valitettavasti tämä on kuin Trumpin uho siitä, että hän voisi "lopettaa sodan päivässä". Tietysti tasavallan presidentti Stubb on siinä mielessä oikeassa, että Venäjä on vahvasti riippuvainen Kiinan kansantasavallasta, mutta kuten kiinalainen diplomaatti sanoi, Venäjä on silti itsenäinen toimija. Ei ehkä mikään vakuuttava toimija, mutta itsenäinen kuitenkin.

Ei sinänsä yllätä, että tässä on pyritty vetoamaan Kiinaan ja Xi'hin. Näin yritti myös président Macron tuossa noin yli kuukausi sitten kun Xi oli kylässä.


Ja vielä näin kevennyksenä, tässä vaikuttanut diplomaatti oli Mao Ning, joka on sukua Kiinan suurelle ruorimiehelle ja brutaalille diktaattorille, Mao Zedongille. Suhteellisen pieni maailma huippupolitiikassa näin loppuviimeksi.

[–] shami1kemi1@sopuli.xyz 6 points 1 month ago (1 children)

Ammattimaisena foliohatun kuluttajana mä aattelisin, että tällä ei sinänsä ole mitään tekemistä vesilaitosten kanssa, vaan että tässä tarkastellaan yleisemmin Suomen infraa ja reaktiota suht. pienellä eskaloitumisriskillä. Jos Keltainen valtio olisi heti ensimmäisenä pyrkinyt iskemään sähköinfraan tai vastaavasti johonkin muuhun korkeamman prioriteetin kohteeseen, niin siitä olisi aika äkkiä noussut helvetillinen paskamyrsky, enkä ainakaan täältä nojatuolista katsoessani usko, että se olisi ollut tarkoituksena tässä.

Mä ennemmin uskon, että tässä tosiaan tutkittiin Suomen reaktiota ja vähän ehkä pyrittiin tekemään kiusaa suht. pienellä riskillä. Vähän tällattin että "me voimme tehdä muutakin, niin kannattaa olla valppaina."

 

Hienosti tehty, tiimi!

Elikkä, tämä meidän ja Yhdysvaltain välinen DCA-sopimus on viimeinkin saatu pakettiin. Tarkoittaa siis sitä käytännössä, että Yhdysvaltain kalustoa yms. saadaan Suomeen Puolustusvoimien tukikohtiin.

…en suosittele artikkelin kommenttien lukemista. On niitä helpompiakin tapoja saada infarkti aivoihin idiotismista.

 

Ai että, mahdollista sabotaasia! Näyttäisi siltä, että tässä yritetään vähän etsiä mahdollisia heikkouksia Suomen infrastruktuurista ja sen puolustuksesta. Poliisi ei vielä tiedä (ja/tai ei halua kertoa tietävänsä) että kuka on vastuussa, ja että ovatko tapaukset kytkettyinä toisiinsa, mutta olisi jokseenkin kummallista, ettei olisi.

Ja koska tapausten lähde ei yllättäisi juurikaan ketään, esitän seuraavan pyynnön sille taholle, joka tässä tod.näk. toheeraa Suomen vesi-infran kinpussa. Ja vieläpä mahdollisesti heidän omalla kielellään, että menee viesti varmasti perille:

Русский шпион, иди нахуй!

[–] shami1kemi1@sopuli.xyz 1 points 1 month ago

Suurin osa "teknisistä" ongelmista eivät oikeasti ole teknisiä, vaan sosiaalisia. Tekniset ongelmat monella tavalla ovat käytännössä triviaaleja verrattuna ihmisten välisiin ongelmiin (tietysti on olemassa ongelmia jotka ovat vaikeita ellei jopa mahdottomia, kuten pysähtymisongelma, mutta nämä haasteet eivät ole niitä, joita yleensä pyritään ratkomaan käytännössä.)

 

On se nyt kyllä vittu, että sama instanssi joka esimerkiksi sai GDPR:n aikaan, ajaa nyt tällaista perusoikeuksien vastaista paskaa eteenpäin. Ja kuten edellisessä langassa aiheesta huomautettiin, niin tästä on vaikea edes syyttää mitään erityistä poliittista suuntausta. Tässä on käsillä paljon banaalimpi paha.

Ja totta kai tässä annetaan esimerkiksi poliitikoille, diplomaateille, sotilaskoneistoille yms. instansseille immuniteetti urkinnalta. Koska tottapa kai.

En tiedä mitä tässä pitäisi tehdä, kun immesiä ei tunnu kiinnostavan, EU-vaalitkin on käyty ja just joku jalkapallo kiinnostaa massoja enemmän kuin EU:n totalitaroituminen. Kai tässä jonkinlaista haktivismia ja asetuksen laillisuuden haastamista ajatella, jos se nyt sitten parlamentissa hyväksytään. Ja jos pahimmikseen käy, niin kai sitä voisi miettiä, että millainen suhde Suomella ja sen kansalla kannattaisi olla Unioniin, myös kaiken mahdollisesta EU-erosta aiheutuvan paskan uhalla.

Sīc semper tyrannīs

EDIT: hienosti tehty, tiimi! Selkeästi Chat Control on taas lykättty, koska belgialaiset eivät saaneet haluttua enemmistöä sen taakse. Mutta meidän täytyy pysyä valppaina ja varmistaa, että äänemme kuullaan vastaisuudessa. Meidän täytyy olla onnekkaita joka kerta, näiden henkilöiden vain kerran, joten emme saa lipsua, vaan meidän tulee agitoida sen verran vahvasti, että ihmiset oikeasti tietävät, mitä tässä on pelissä.

Ja löyhästi lainatakseni Seppo Rätyä: "Belgia on paska maa." Tosi EU-presidenttiys siirtyy seuraavaksi Unkariin. Voe vittu...

 

Saatanan saatana. Nyt jotain rotia komissioon ja vähän äkkiä! Elikkä jonkinlainen LP;EL: Pikaviestimiin halutaan toiminto, jossa ennen viestin lähettämistä sen sisältö skannataan, yrityksenä estää muun muassa kuvia ja videoita, joissa on lasten seksuaalisia hyväksikäyttöä, tai näin kansainonaisesti, lapsipornoa.

Ongelma tässä Euroopan komission ajamassa asetuksessa on tietysti se, että se menee vastoin ihmisten kirjesalaisuutta, ja siten myös yksityisyyttä ja ihmisoikeuksia vastaan. Mutta kuten aina tällaisten juttujen kanssa, koska tässä halutaan suojella lapsia seksuaaliselta hyväksikäytöltä (todella hyvä asia), voidaan sen varjolla puskea läpi massavalvontaa (todella huono juttu). Lovejoyn laki on tässäkin tapauksessa hyvänä tekosyynä tunkea läpi autoritaarista lainsäädäntöä.

En oikein tiedä, että mitä tässä voisi sanoa enempää. En löytänyt juurikaan suomenkielisiä artikkeleja tämän lain etenemisestä, joten mennään sitten tällä. Mutta olkoon tämä nyt sitten muistutuksena kaikille siitä, että minkä vuoksi äänestäminen eurovaaleissa on huipputärkeää. Olisi tietysti myös kiva, että tiedotusvälineissä olisi enemmän sisältöä siitä, mitä Brysselissä ja Strasbourgissa puuhaillaan, mutta pienin askelin.

Muistakaa äänestää!

[–] shami1kemi1@sopuli.xyz 1 points 4 months ago

Juu, elikkäs näin tunnetusti tietokoneissa talletetaan luvut binäärijärjestelmässä, eli jonkin volttirajan alapuolella yhden binäärinumeron arvo on 0 ja jonkin volttirajan yläpuolella 1. Eli esimerkiksi luku 1101 on sellainen, että jokaisella noista ykkösistä on oma jännitteensä (tai magneettikentän varaus jos kyseessä olisi esimerkiksi vanha kiintolevy, yms.) ja tuo yksi nolla olisi sitten jokin huomattavasti alhaisempi arvo.

Floatit, tai näin oikeasti suomeksi liukuluvut, ovat eräs tapa tallettaa desimaalilukuja tietokoneilla joka vastaa "tieteellistä merkintätapaa" luvuilla. Eli siinä missä sulla saattaa olla vaikka 1.58 * 10^9, liukuluvut ovat sama idea, paitsi että ne ovat kaksikantaisia, eli tyyliin 1.10110 * 2^-2. Ongelma floateissa varsinkin rahan kanssa on se, että niissä tulee herkästi pyöristysvirheitä. Esimerkiksi tässä ALV:n kohdalla, tuo uusi arvo olisi tarkasti ottaeon 0.255, se kun on kuitenkin 25.5%. Mutta koska tietokoneilla on vain rajattu määrä bittejä käytettävissä näiden lukujen esittämiseen, niin se arvo on oikeasti enemmän tyyliin 0.25499999523162841796875. Tämä saattaa johtaa pyöristysvirheisiin, kun tätä aritmetiikkaa tehdään, joka taas saattaa esimerkiksi vaikuttaa tuotteen hintaan, vaikkakin tässä tapauksessa ongelma olisi varmaankin aika pieni.

Tämän takia ihmisille yritetään kertoa, että liukulukuja ei saa koskaan käyttää rahan kanssa, vaan että se voidaan esimerkiksi tallentaa tietokoneelle esimerkiksi sentin sadasosan tarkkuudella tai vastaavasti. On olemassa myös muita esityksiä murtoluvuille, kuten se, että talletetaan osoittaja ja nimittäjä kahtena kokonaislukuna ja tehdään aritmetiikka sen mukaan. Mutta floateissa on se, että suurimmassa osassa ohjelmointikieliä niiden käyttö on helppoa ja ne ovat suhteellisen muistitehokkaita ja nopeita, jonka takia niitä käytetään esimerkiksi fysiikassa jossa pieni heitto tyyliin kymmenen desimaalin jälkeen ole enää mitenkään merkittävää.

[–] shami1kemi1@sopuli.xyz 0 points 4 months ago (2 children)

Toivottavasti koodarit tajuavat kuitenkin tehdä tämän kunnolla, käyttäen rationaalilukutyyppejä tyyliin 255/1000 ennemmin kuin floatteja. Tosin en yhtään ihmettelisi sitä, että floatteja käyttäisivät…

Jumalauta, ei helvetti. No, jos jotain hyvää uudistuksesta tulee niin ainakin nähdään se, että missä firmoissa käsitellään rahaa floatteina…

 

No nyt kyllä kelpaa. Täällä tietysti on varmasti halvempaa myös opiskellakkin kuin esimerkiksi mainituissa Tampereella tai Helsingissä ihan jo elinkustannusten vuoksi.

Toivottavasti nauttivat sitten opinnoistaan UTU:ssa!

view more: next ›